|
Asianajotoimistomme mediassa
14.06.2010
Oikeusministeriö ehdottaa sukupuoliyhteyden sammuneen kanssa määrittelemistä raiskaukseksi
Nykyisen rikoslain mukaan sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa, kuten esim. sammuneen henkilön kanssa, katsotaan raiskaukseksi vain silloin, jos tekijä on myös saattanut henkilön puolustuskyvyttömään tilaan. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, mikäli oikeusministeriön ehdotus rikoslaissa olevan raiskauksen tunnusmerkistön muuttamiseksi hyväksytään.
Nykyään sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän ihmisen kanssa katsotaan raiskausta lievemmäksi teoksi eli seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, mikäli henkilö on tekijästä riippumattomasta syystä joutunut puolustuskyvyttömään tilaan. Uhri on saattanut esimerkiksi itse päihteillä aiheuttaa tiedottoman tilansa. Oikeusministeriön ehdotuksen, jonka on laatinut oikeustieteen lisensiaatti Jan Törnqvist, mukaan teko on katsottava raiskaukseksi.
Lakimuutoksella olisi seksuaalirikoksien rangaistuksia ankaroittava vaikutus. Aiemmin seksuaalisena hyväksikäyttönä katsotusta teosta, jossa tekijä on maannut tekijästä riippumattomasta syystä puolustuskyvyttömän henkilön, on rangaistusasteikko ollut sakkoa tai vankeutta vähintään 14 vuorokautta ja enintään neljä vuotta. Lakimuutoksen jälkeen tekijälle langetettaisiin raiskauksen mukainen rangaistus eli vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Sakoilla tekijä ei selviäisi enää koskaan.
Oikeusministeriön ehdotuksen mukaan merkitystä ei tule antaa sille, onko henkilö pysyvästi vai pelkästään hetkellisesti puolustuskyvytön. Ehdotus lähetetään seuraavaksi lausuntokierrokselle, ja se on tehty osana kattavampaa rikoslain raiskausta koskevien säännösten muuttamista.
Takaisin
|
|
|