Etusivu

Palveluksessasi

Filosofiamme

Mistä meidät löydät?

Asiantuntijoina

Asianajotoimistomme mediassa

Kirjastomme

Yritysjuristipalvelu

Kanta-asiakaspalvelut

PKO:n asiakasomistajasivut

News

 


 

Yhteistyössä





 


 

Yritysjuristipalvelu

Käyttäjätunnus:


Salasana:



 



Perhejuristi ja yritysjuristi


16.02.2010
Komiteaehdotus perustuslain uudistumisesta luovutettu oikeusministeri Tuija Braxille

Cristoffer Taxellin johtama komitea on luovuttanut oikeusministeri Tuija Braxille perustuslain uudistamista koskevan ehdotuksensa, jossa on hahmoteltu mm. Euroopan Unionin jäsenyyteen liittyviä uudistuksia perustuslakiin. Hallituksen on määrä antaa esitys eduskunnan käsiteltäväksi huhtikuussa 2010, mutta jotta esityksen uudistukset tulisivat voimaan, on niiden tultava hyväksytyksi myös ensi vuonna valittavan uuden eduskunnan toimesta. Perustuslain uudistusten on tarkoitus astua voimaan 1.3.2012. Seuraavassa muutamia esityksessä mainittuja uudistusehdotuksia:

Suomen ulkopolitiikan johto

Nykyisen perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhdessä hallituksen kanssa. Perustuslain muutoksen myötä, mikäli presidentti ja hallitus eivät ole yksimielisiä ulkopolitiikan johdossa, ratkaisisi eduskunnan kanta erimielisyyden. Hallituksen olisi myös toimittava hyvässä yhteistyössä presidentin kanssa silloin, kun kyse on EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan harjoittamiseen osallistumisesta. Perustuslain uudistuksen myötä perustuslakiin myös kirjattaisiin Suomen EU:n jäsenyys, mitä ei nykyisestä perustuslaista löydy.

Suomen edustus EU:n huippukokouksissa

Nykyisin Suomea EU:n huippukokouksissa edustaa pääsääntöisesti pääministeri, mutta mikäli huippukokouksessa käsitellään presidentin toimivallan piiriin kuuluvaa asiaa, on presidentti voinut osallistua kokouksiin. Suomella on siis niin sanotusti osassa huippukokouksista ollut käytössää kaksi lautasta. Perustuslain uudistuksen jälkeen pääministeri edustaisi jatkossakin Suomea EU:n huippukokouksessa, mutta presidentin edustus muodostuisi poikkeukselliseksi. Presidentti voisi jatkossa osallistua huippukokoukseen hallituksen luvalla ja EU:n järjestelmän salliessa, mutta pääministerillä olisi silloinkin Suomen äänivalta käytössään.

Muita presidentin toimivallan rajoituksia

Perustuslain uudistuksen myötä hallituksen esitykset eivät menisi enää presidentin esittely kautta eduskunnalla, vaan hallituksen esitys voitaisiin suoraan esittää eduskunnalle. Presidentin kansliapäälliköiden nimitysoikeus siirtyisi myös hallitukselle, ja presidentin asemaan puolustusvoimien ylipäällikkönä täsmennettäisiin ylipäällikkyyden luovutuksen suhteen.

Lisäksi Suomen kansalaisilla olisi jatkossa aloiteoikeus uuden lain säätämisestä silloin, kun lakialoitteen taakse asettuisi vähintään 50 000 äänioikeutettua. Nykyään kansalla ei lainkaan ole suoraa aloiteoikeutta.


Takaisin
 

 

05.02.2012
Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy hakee yhtä lakimiestä määräaikaiseen 12 kk kestävään kokopäivätoimiseen työsuhteeseen, johon hakemuksia voi jättää heti. Paikka on tarkoitus täyttää viimeistään 1.7.2012 tai sopimuksen mukaan. Lisätietoja antavat asianajaja Harri Kontturi 0400-374650 harri.kontturi@kontturi.fi tai asianajaja Jyrki Piiparinen 040-5200595 jyrki.piiparinen@kontturi.fi.



30.01.2012
Jorvin Sairaalassa tapahtunutta vauvojen myrkytystapausta käsiteltiin Espoon Käräjäoikeudessa 13.1.2012. Asianajaja Harri Kontturi avusti laajalti julkisuutta saaneessa jutussa yhtä vastaajista myös rikos- ja vahingonkorvausoikeuteen erikoistuneena asianajajana.



30.01.2012
Itä-Suomen aluehallintovirasto on löytänyt karjalanpiirakoina markkinoiduista tuotteista Euroopan unionin myöntämän nimisuojan rikkomuksia. Aluehallintovirasto tarkasti 11 erää tuotteita, joista kahdeksan oli virheellistä. Euroopan unionissa on mahdollista saada suojaa tietyllä perinteikkäällä valmistustavalla tehdyille elintarvikkeille.