|
Perhejuristi ja yritysjuristi
28.10.2009
Uusi Asunto-osakeyhtiölaki eduskunnan käsittelyssä – voimaan mahdollisesti jo vuoden 2010 alussa
Eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen ehdotus uudeksi Asunto-osakeyhtiölaiksi, jonka olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2010 alusta alkaen. Lakiuudistuksen tarkoituksena on vahvistaa asunto-osakeyhtiömuotoisen asumisen turvallisuutta sekä tehokkuutta. Osakkaita on myös tarkoitus kannustaa entistä enemmän pitämään huolta huoneistoistaan. Esim. päätöksentekoa olisi tarkoitus täsmentää, mistä puolestaan johtuisi, että tarvittavien rakennustöiden aloittaminen edistyisi.
Uudessa Asunto-osakeyhtiölaissa tulisivat voimaan lisäksi seuraavat uudistukset koskien osakkaiden taloudellista hyvittämistä heidän suorittamistaan korjauksista ja parannuksista:
- Taloudellinen hyvitys tulisi kyseeseen poikkeuksellisesi, kun osakkeenomistaja on huoneistossaan suorittanut vastaavan remontin, joka on myöhemmin päätetty suorittaa kaikissa yhtiön huoneistoissa yhtiön päätöksellä.
- Hyvityksestä päättää yhtiökokous enemmistöllä sikäli, kun osakkaan itsenäisesti tekemä korjaus on vähentänyt yhtiön myöhemmin suorittaman hankkeen kustannuksia. Yhtiölle korjauksesta koitunut säästö on ehdoton edellytys hyvitykselle.
- Hyvitys tulisi mahdollisesti kyseeseen osakkaan kaikista suoritetuista kunnossapito- sekä uudistustöistä. Hyvitys ei kuitenkaan olisi mahdollinen, mikäli osakas on tehnyt korjaustyön erittäin kauan aikaa sitten tai korjaus on tekniseltä iältään vanha eikä siis vastaa taloyhtiön yhteisen remontin tasoa.
- Hyvityksen suuruus määräytyisi yhtiölle koituvan säästön ja osakkaan yhtiövastikeperusteisen maksuvelvollisuuden perusteella. Hyvitys toteutetaan niin, että osakkaalta peritään vähemmän tai ei ollenkaan vastiketta yhtiön yhteisestä korjaus- tai uudistustyöstä. Hyvityksen suuruutta saattavat pienentää säästön selvittämisestä yhtiölle aiheutuvat kulut.
- Osakkaalla on velvollisuus itse vaatia hyvitystä yhtiöltä. Vaatimus on esitettävä niin hyvissä ajoin, että yhtiö voi huomioida sen omassa hankkeessaan. Osakkaalla on oltava näytettävänä asianmukaiset asiakirjat korjaus- tai uudistustyönsä osoittamiseksi.
- Osakkaalle maksettavan hyvityksen määrä voi pienentyä tai poistua kokonaan olosuhteiden muuttuessa esim. kun osakkaan käyttämät rakennusmateriaalit eivät vastaa yhtiön käyttämiä rakennusmateriaaleja.
Uuden lain merkitystä kasvattaa se, että lähes puolet Suomen kansalaisista asuu asunto-osakeyhtiöissä. Lisäksi asunto-osakeyhtiöiden omistamat kiinteistöt käsittävät todella suuren osan kansallisvarallisuudesta.
Takaisin
|
|
|