Etusivu

Palveluksessasi

Filosofiamme

Mistä meidät löydät?

Asiantuntijoina

Kirjastomme

Perhejuristi ja yritysjuristi

Yritysjuristipalvelu

Kanta-asiakaspalvelut

PKO:n asiakasomistajasivut

News

 


 

Yhteistyössä





 


 

Yritysjuristipalvelu

Käyttäjätunnus:


Salasana:



 





16.06.2008
Nettiherjauksesta vankeutta

Tampereen käräjäoikeus tuomitsi kaksi tamperelaismiestä vankeusrangaistukseen internetissä esitetyistä herjauksista. Tuomioistuin piti tekoja poikkeuksellisen vakavina ja suurta kärsimystä aiheuttaneina. Tuomio luettiin törkeästä kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta.

Syytetyistä miehistä, päätekijänä pidetty tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen, johon sisältyy hänen jo aiemmin saamansa ehdollinen tuomio. Mies oli kiistänyt syyllistyneensä syytteessä esitettyihin rikoksiin. Miehen mukaan, joku muu oli käyttänyt hänen nimeään. Mahdollisiksi tekijöiksi mies oli esittänyt KGB:n, FSB:n tai jonkun lukioaikaisen tuttunsa. Miehen kotikoneelta löydetty aineisto kuitenkin puolsi miehen syyllisyyttä. Toinen tuomituista miehistä sai vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi miehet joutuivat maksamaan 45 500 euron korvaukset henkisistä kärsimyksistä ja yli 20 000 euroa vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.

Tuomitut miehet olivat herjanneet blogspot-sivuillaan eri kansalaisuuksia ja uskontoryhmiä edustavia ihmisiä. Kunnianloukkausten kohteina oli ollut myös kansanedustajia, syyttäjiä, käräjätuomari ja rikoskomisario. Blogspot-sivut sisälsivät monenlaista ääni- ja kuva-aineistoa, mm. profeetta Muhammadia halventavaa ja pornografista aineistoa. Käräjäoikeus määräsi sivustot suljettaviksi, mutta osa sivuista on yhä julki. Sivujen sulkeminen on ollut vaikeaa, koska osa sivustoista on amerikkalaisen palvelimen alla.



Takaisin
 

 

14.08.2008
Käräjäoikeudet tulevat vähentämään lautamiesten käyttöä



31.07.2008
Hämeenlinnan poliisi on julkaissut uutissivuillaan koiran näkökulmasta kirjoitetun tiedotteen koiranomistajille.



14.07.2008
Rikoslakiin kidutusta koskevat säännökset