|
PKO:n asiakasomistajasivut >
PKO sisään >
Asiakasomistaja >
Tervetuloa asiakasomistajapalveluun >
Ehtojen hyväksyminen >
Asiakasomistajakirjasto >
Perheoikeus >
Takausvastuusta
Takaisinko puolison tai kaverin lainan?
Takausta käytetään luoton vakuutena. Takaussitoumuksessa takaaja ottaa
vastatakseen velkojalle toisen henkilön velasta. Jos velallinen ei maksa velkaa
sovitulla tavalla, velkoja voi ryhtyä perimään velkaa takaajalta. Takaaja
sitoutuu usein vastaamaan velasta koko omaisuudellaan, esimerkiksi myös
tulevilla perinnöillään, ja hyvin pitkään. Takaus on ankara sitoumus, mistä
huolimatta takaamiseen suhtaudutaan usein huolettomasti.
Takausta säännellään 1.10.1999 voimaan tulleessa laissa takauksesta ja
vierasvelkapanttauksesta. Uudessa laissa määritellään yksityistakaaja, jonka
osalta muun muassa pankin tiedonantovelvollisuutta on tiukennettu. Takauslain
säännöksistä ei voida sopimuksella poiketa yksityistakaajan vahingoksi.
Yksityistakaajana pidetään pankille tai muulle luottolaitokselle takauksen
antanutta luonnollista henkilöä, ei kuitenkaan velallisyrityksen
toimitusjohtajaa, hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan
toimielimen jäsentä, vastuunalaista yhtiömiestä tai yhteisön perustajaa eikä
henkilöä, joka omistaa vähintään kolmasosan velallisyrityksestä.
Takaajan on aina itse harkittava, millaisen vastuun hän ottaa. Pankin on
kuitenkin annettava takaajalle tietoja takauksen merkityksestä, takauksen
piiriin kuuluvista lainoista ja lainanottajan maksukyvystä.
Takaus voi olla toissijainen takaus, jonka mukaan takaaja vastaa
päävelasta vain, jollei suoritusta saada velalliselta. Omavelkaisessa
takauksessa takaaja vastaa päävelasta niin kuin henkilökohtaisesti vastuussa
oleva velallinen. Pankki voi tällöin periä erääntynyttä velkaa suoraan
takaajalta ilman, että se ensin on yrittänyt periä velkaa päävelalliselta.
Kyseessä on täytetakaus silloin, jos takaaja vastaa päävelasta vain siltä osin
kuin suoritusta ei saada päävelan vakuudeksi annetusta omaisuudesta. Yleistakaus
puolestaan koskee muutakin kuin yksilöityä päävelkaa. Takaaja sitoutuu tällöin
vastuuseen velallisen tulevistakin veloista. Yleistakauksessa on kuitenkin aina
mm. sovittava markkamääräisesti takausvastuun yläraja ja takaukseen liittyvästä
aikarajoituksesta. Yksityistakaajalla on myös aina oikeus irtianoa
yleistakaussitoumus kesken takauksen voimassaoloajan.
Yksityistakaajan luotonantajalle antama takaus on täytetakaus, jos
päävelka on myönnetty pääasiallisesti asunnon tai vapaa-ajan asunnon hankkimista
tai kunnostamista varten ja kyseinen omaisuus on päävelan vakuutena.
Takauksen antamista harkitessa on hyvä pitää mielessä, että
vakavaraisenkin velallisen taloudellinen asema voi rajusti ja yllättäen
heikentyä – siltä varaltahan luotonantaja takauksen haluaa. Ja vaikka tiedossa
olisi kanssatakaaja tai kaksi, ei se vielä automaattisesti vähennä takaajan
vastuuta. Nimittäin, jos samasta päävelasta on annettu useita takauksia eikä
muuta ole sovittu, kukin takaaja vastaa velkojalle koko päävelasta.
|
|
|