PKO:n asiakasomistajasivut >
PKO sisään >
Asiakasomistaja >
Tervetuloa asiakasomistajapalveluun >
Ehtojen hyväksyminen >
Asiakasomistajakirjasto >
Perheoikeus >
Ositus
Ositus
Omaisuuden osituksessa puretaan aviopuolisoiden välillä avioliiton kestäessä
vallitseva aviovarallisuussuhde. Ositus tulee toimitettavaksi avioliiton
purkauduttua joko toisen puolison kuoleman tai avioeron johdosta. Toisen
puolison kuoleman jälkeen osituksen osapuolina ovat eloonjäänyt puoliso ja
kuolleen puolison oikeudenomistajat – avioerotilanteessa luonnollisesti
aviopuolisot. Silloin kun aviopuolisoilla on täysin avio-oikeuden poissulkeva
avioehto, tulee toimitettavaksi ainoastaan omaisuuden erottelu.
Oikeus vaatia ositusta on em. osapuolilla. Ositus voidaan toteuttaa
osapuolten kesken sopimusosituksena tai tuomioistuimen jommankumman
ositusosapuolen hakemuksesta määräämän pesänjakajan toimittamana
toimitusosituksena. Avioeron johdosta toimitettava ositus voi perustua
osapuolten jo avioliiton aikana tekemään sopimukseen avioeron varalta. Sopimus
on kuitenkin vahvistettava ositusperusteen syntymisen jälkeen.
Ositus jakaantuu laskennalliseen ja reaaliseen vaiheeseen. Laskennallisessa
vaiheessa selvitetään avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö. Kummankin
puolison avio-oikeusosuus on puolet aviopuolisoiden yhteen lasketun omaisuuden
säästöstä ja se osoittaa, kuinka paljon kummallekin puolisolle on
laskennallisesti tultava omaisuutta. Enemmän omistava puoliso on velvollinen
luovuttamaan omaisuuttaan vähemmän omistavalle puolisolle ns. tasinkona. Leski
ei kuitenkaan ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen
puolison oikeudenomistajille (ns. tasinkoprivilegi). Tasingon määrä on
avio-osuuden ja vähemmän omistavan puolison omaisuuden erotus. Osituksen
reaalinen puoli sisältää tasingon suorittamisen ja omaisuuden mahdollisen
myynnin. Lisäksi puolisoiden yhteinen omaisuus on jaettava, jos jompikumpi
puoliso sitä vaatii.
Tasingon määrään voi vaikuttaa puolisoiden välisessä osituksessa huomioon
otettava päältäpäin erottaminen. Kummallakin puolisoilla on oikeus osituksessa
päältäpäin erottaa itselleen hänelle kuuluvia vaatteita ja muita esineitä, jotka
on tarkoitettu hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä. Tasingon maksuun velvollinen
puoliso saa itse määrätä sen omaisuuserän, jolla hän tasingon suorittaa. Hänellä
on myös oikeus suorittaa tasinko pesän ulkopuolisilla varoilla.
Puolison kuoleman jälkeen varat ja velat luetellaan perukirjassa, johon myös
osituksen suorittaminen tavallisesti merkitään. Sopimusjaosta laaditaan
osituskirja. Toimitusosituksessa pesänjakajan on pyrittävä saamaan sovinto
osapuolten välille. Jollei sovintoa synny, pesänjakaja ratkaisee päätöksellään
puolisoiden omaisuuden jaon.
Puolisoiden omaisuus luetteloidaan ositusperusteen syntyhetken mukaan, mutta
se arvostetaan osituksen toimittamishetkeen. Jos ositusperusteena on avioero,
erohakemuksen vireilletulo katkaisee omaisuuden ja velkojen kertymisen.
Kuitenkin erohakemuksen vireilletulon tai kuolinhetken jälkeen avio-oikeuden
alaiselle omaisuudelle kertynyt tuotto otetaan osituksessa laskennallisesti
huomioon.
Puolisot vastaavat osituskustannuksista yhteisvastuullisesti. Pesänjakajan
palkkiosta ja kuluista vastaavat osituksen osapuolet yleensä yhtä suurin
osuuksin.
|