PKO:n asiakasomistajasivut >
PKO sisään >
Asiakasomistaja >
Tervetuloa asiakasomistajapalveluun >
Ehtojen hyväksyminen >
Asiakasomistajakirjasto >
Perheoikeus >
Menettelyohjeet läheisen kuolemantilanteessa
Ohjeita avioehtosopimuksen laatimista varten
Miten vältän yllättävän velkavastuun kuolinpesän veloista ja
menettelyohjeet läheisen kuolemantilanteissa siihen saakka, kunnes
perunkirjoitus toimitetaan
Läheisen poismeno on aina suuri
järkytys. Kuolemantilanteisiin liittyy aina paitsi tunnetasolla tehtävä surutyö,
myös käytännön asioiden järjestämisen huoli.
Vastuukysymykset saattavat olla yllättäviä!
Miten on meneteltävä omaisuuden ja velkojen suhteen? Miten ja missä ajassa
perunkirjoitus on toimitettava?
Missä vaiheessa on aika siirtyä perinnönjakoon?
Kuolinpesän hallinto
Kuolleen henkilön jäämistöstä käytetään yleisnimitystä kuolinpesä.
Kuolinpesän osakkaita ovat perilliset ja testamentin saajat sekä eräitä
poikkeustapauksia lukuunottamatta eloonjäänyt puoliso, joiden tulee ottaa
kuolinpesä kuoleman jälkeen yhteishallintoonsa.
Kunnes kaikki osakkaat ovat ottaneet pesän omaisuuden haltuunsa, on yleensä
sen osakkaan, joka asui perittävän kuollessa tämän kanssa tai joka muutoin voi
pitää huolta omaisuudesta, hoidettava kuolinpesän omaisuutta yhteiseen lukuun.
Osakkaan on mm. viivytyksettä annettava kuolemantapauksesta tieto muille
osakkaille.
Jollei kukaan osakkaista ryhdy vainajan omaisuutta hoitamaan, on sen, jolle
se olosuhteisiin katsoen lähinnä kuuluu, otettava omaisuus haltuunsa. Hänen on
ilmoitettava kuolemasta osakkaille tai lähimmälle poliisiviranomaiselle tai
käräjäoikeudelle. Osakasten pääsääntöisesti tulee pesän selvittämistä varten
yhteisesti hallita pesän omaisuutta. He edustavat tällöin kaikki yhdessä
kuolinpesää kolmatta henkilöä vastaan sekä päättävät kuolinpesää koskevissa
asioissa. Ainoastaan niille toimenpiteille, jotka vaativat toimenpiteitä heti,
ei tarvita kaikkien suostumusta, jos sitä syystä tai toisesta ei ole
saatavissa.
Hautaus- ja perunkirjoituskustannukset sekä pesän hoidosta, hallinnosta ja
selvityksestä johtuvat kustannukset suoritetaan pesän varoista. Ellei varoja
ole, vastaavat sitoumuksia tehneet näistä kustannuksista itse. Pesän osakkaan on
toimissaan noudatettava huolellisuutta, sillä hän on korvausvelvollinen
aiheuttamastaan vahingosta.
Milloin kuolinpesää hallitsee pesänselvittäjä?
Pesän osakkaan hakemuksesta oikeuden on päätettävä, että pesän omaisuus on
luovutettava pesänselvittäjän hallintoon, jolloin tämän velvollisuutena on pitää
huolta pesän hallinnosta. Pesänselvittäjän määrääminen on yleensä
poikkeustilanne, ja se liittyy yleisimmin tilanteisiin, joissa kuolinpesä on
velkainen tai syntyy epäselvyyttä siitä, mitä omaisuutta kuolinpesään
kuuluu.
Pesän omaisuus voidaan myös luovuttaa pesänselvittäjän hallintoon, milloin
kuolinpesän velkoja tai se, joka on vastuussa vainajalta jääneen velan
maksamisesta esim. takaajana tai muulla perusteella sitä hakee ja on
epäiltävissä, että pesän varat käyvät riittämättömiksi velkojen maksamiseen tai
hakijan asema joutuu muulla perusteella vaaranalaiseksi. On huomattava, että
hakemuksen voi tehdä myös pesän osakkaan velkoja, milloin hänen saamisestaan on
ulosmitattu jonkun kuolinpesän osakkaan osuus kuolinpesään.
Vastuu vainajan velasta voi olla yllätys
Jollei pesän omaisuutta hakemuksesta, joka tehdään kuukauden kuluessa
perunkirjoituksesta, luovuteta pesänselvittäjän hallintoon tai konkurssiin,
vastaa osakas perunkirjoitusta toimitettaessa tietämistään vainajan
veloista.
Jos perunkirjoituksen jälkeen ilmaantuu uutta velkaa eikä pesän omaisuutta
luovuteta kuukauden kuluessa siitä pesänselvittäjän hallintoon tai konkurssiin ,
vastaa osakas tästäkin velasta.
Milloin pesän luovuttaminen pesänselvittäjän hallintoon tai konkurssiin
tapahtuu hakemuksesta, joka on tehty vasta sen jälkeen, kun kuukausi on kulunut
perunkirjoituksesta, on kuolinpesän osakas velvollinen kuolinpesälle korvaamaan
sen rahamäärän, millä hänen tiedossaan kuukautta ennen hakemuspäivää olleet
velat ylittävät luovutetun omaisuuden ja muutoin käytettävissä olevien varojen
arvon.
Perunkirjoitus
Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta,
jollei veroviranomainen ennen ko. määräajan kuluessa tehdystä
jatkoaikahakemuksesta perunkirjoitukselle määrättyä aikaa pidennä. Osakas tai
muu henkilö, jonka hoidettavana pesän omaisuus on , määrää yleensä muita
kuultuaan perunkirjoituksen ajan ja paikan sekä valitsee perunkirjoitusta
toimittamaan kaksi uskottua miestä. Perunkirjoituksen ajasta ja paikasta on
hyvissä ajoin sitä ennen annettava tieto osakkaille ja eloonjääneelle
puolisolle. Vasta perunkirjoituksen jälkeen ja kun kaikki vainajan velat on
maksettu on turvallisinta siirtyä harkitsemaan perinnönjakoon liittyviä
kysymyksiä.
|