|
Asianajotoimistomme mediassa >
Asianajotoimistolle valtakunnallinen yrittäjyyspalkinto
Asianajotoimistolle valtakunnallinen yrittäjyyspalkinto
Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy sai merkittävää huomiota
Suomen Lakimiesliiton Lakimiespäivillä 2.10.2009 . Asianajaja Harri
Kontturille myönnettiin Lakimiesliiton Yrittäjyyspalkinto ensimmäisenä
asianajajana ns. ruuhkasuomen ulkopuolella.
Palkinto myönnetään vain yhdelle lakimiehelle Suomessa kerran
kahdessa vuodessa. Kyseessä on merkittävin palkinto yrittäjyydestä,
mitä lakialalla voidaan myöntää. Palkinto myönnettin nyt viidennen
kerran.
|
|
Lakimiesliiton Yrittäjyyspalkinto on myönnettiin asianajaja Harri Kontturille tunnustuksena yrittämisestä ja yrittäjyyden hyväksi tehdystä työstä.
Perusteluissa todettiin mm seuraavaa:
"Harri Kontturi on toiminut asianajajana vuodesta 1984 alkaen ja harjoittanut asianajotoimintaa yrittäjänä vuodesta 1988. Hän on ollut edelläkävijä asianajopalveluiden markkinoinnissa sekä yhteistyökumppanuuksien ja itsenäisten asianajotoimistojen yhteistoimintaverkoston Opuslexin rakentamisessa.
Kontturi on ollut vahvasti mukana elinkeinoelämän järjestötoiminnassa niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Hän on osallistunut toistakymmentä vuotta aktiivisesti kansainvälisen asianajajaliiton IBAn toimintaan. Paikallisessa järjestötoiminnassa aktiivinen Kontturi on kuluvan vuoden alusta toimineen Itä-Suomen kauppakamareiden tilintarkastusvaliokunnan puheenjohtaja.
Osana aktiivista kansainvälistä toimintaansa hän on kerännyt kollegoistaan ja ystävistään tukiryhmän, joka on kustantanut nuoren tansanialaisen naisen oikeustieteen opinnot tansanialaisessa yliopistossa. "
Palkinto ojennettiin asianajaja Harri Kontturille Finlandiatalolla.


Finlandiatalolla pitämässään kiitospuheessa asianajaja Harri Kontturi muisteli mm. asianajajan työtä yli 20 vuotta sitten.

Katso Harri Kontturin puhe Finlandiatalolla tästä.
» Lue Harri Kontturin puhe Finlandiatalolla tästä
» Lakimiesliiton palkitsemisperusteet olivat moninaiset
» Asiasta uutisoitiin myös Lakimiesuutisissa
» Paikallislehdistö uutisoi myös palkitsemisesta
» Asiasta uutisoitiin myös YLE:ssa
|
|
|